Aamu valkenee, valaisee jo eteisen
tämän ahtaan pikku kaksion tai kotihan se on yhteinen

Makuuhuoneen ovee raotan, on siellä hämärtää
heidän näen nukkuvan, en tahdo herättää
vaan siihen jään

ja musta tuntuu, et' voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan lähelläin
Siis muusta viis, vois luopuu mistä vaan, voin tehdä tappavinta työtä puolestaan pystypäin

Eihän perhe tää liene aivan sellainen
kuin on telkkarissa perheet nää tila-automainosten
mä tiedän sen

Nojaan ovenpieleen, kuuntelen, ne siellä hengittää
pari unennäkijää, en tahdo herättää
vaan siihen jään

Ja musta tuntuu, et' voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan...

Mä en tiennyt aikoinaan, mihin vielä joudunkaan
mä en tiennyt kuinka paljon rakkautta heiltä saan
ja pystyn antamaan

voin luopuu mistä vaan
voin luopuu mistä vaan

Ja musta tuntuu, et' voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan...

Aamu valkenee, valaisee jo eteisen tän yhteisen.