En kanna kaunaa enk¤ kaipaa t¤nne koskaan
Kun ¤iti kuolee, l¤hden viimein kaupunkiin.
En muista niit¤, jotka nyt mua hieroo paskaan
Kun laitan silm¤t kiinni, nousen taivaisiin.
Ne huutaa raivoissaan, ei, mies ei toimi noin.
Kauneus kai loukkaa niit¤, mink¤ sille voin.
Ja ruumistani t¤¤ll¤ vaikka pilkataan
Sieluuni koskea ei voi milloinkaan.

Vaatteeni, joille irvaillen ihmiset nauraa
Ja höyhenpuuhka, jota nyt niin halveksitaan.
Tarvitsee siell¤ viel¤ lis¤¤ kimaltavaa,
Tai muuten hukun massaan monenkirjavaan.
Eiv¤tk¤ ruuhkaan juutu perheautot vain
Vaan linja-autot, limusiinit rinnakkain.
Joskus voin menn¤ vuorille vain katsomaan
Alhaalla illoin hehkuvaa maisemaa.

En niele tuskaa vaan shampanjaa virtanaan
Verhoudun paljetteihin p¤¤st¤ varpaisiin.
Min¤ tunnen kaikki ja tietenkin minut tunnetaan.
Valokeila aina osuu t¤hden askeliin.
Ei pilkkaa suut, ei nouse sormi yksik¤¤n.
En en¤¤ pelk¤¤, etten ket¤¤n löyd¤k¤¤n.
Ja linnun lailla kerran nousen korkeimpaan
Ruumiini vanki koskaan en ollutkaan.