Tiedän, että en ole ainut, jolle tällä tavalla käy,
että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy
Nyt on vuoteeni liian suuri, niin jäätävän kylmäkin
ja sydäntä ympäröi muuri kiveäkin lujemmin

Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,
kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan
Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,
olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan

Tunnen yhä kätesi painon ja voin kuulla äänesikin
ja jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin
Vaan kun katson näen aution huoneen ja kätes on peitto vaan,
nää harhat kuin viiniä juoneen sua saa taas kutsumaan

Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,
kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan
Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,
olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan

Tämä ikävä on sellainen, että tällaista kokenut ole en
se on syvä ja jotenkin lopullinen
Se painaa ja sattuu ja puristaa,
mutta kenties joskus on helpompaa

Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,
kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan
Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,
olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan