Sinä olet tuulessa hioutunut mies,
luoto, jota laineet alati lyö
Sinä olet taivaalla palelevan
otavan valo, jota kaupungin säihke syö

Sinä olet poika kuin pulpetin puu,
kannen alla viiltoja lapsuuden
Sinä olet roudassa rapiseva lähjön talo,
kanaverkkoa kellareiden

Sinun ihosi on totinen peitto,
jota vasten aika hankautuu
Vie sydämeesi kivinen tie,
isiesi lailla
Olet kosketusta vailla vapiseva mies

Sinussa on ontuva rintamamies,
isoisan viivaksi vaiennut suu
Ja se sirpale sielussa hankailee
kuin peritty hiljaisuus

Sinä olet poika ja kadonuut tie,
avainnauhan alla sun sydämes lyö
Sinä olet taivaalla palelevan
otavan valo, hankia pakkasyön